19.3.2020 Uutinen

Tarjoamme yrityksille taloudellista neuvonantoa ilmaiseksi

Näinä haasteellisina hetkinä tarjoamme taloudellisen neuvonannon osaamistamme ilmaiseksi yritysten käyttöön. Haastamme samalla kaikki talouden osaajat talkoisiin pahimpien skenaarioiden välttämiseksi.

Koronavirus muuttui pandemiaksi ja vei Suomen monen muun maan tapaan täysin poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Tilanne on johtanut myös yrityskauppa-aktiviteetin lähes täydelliseen jäätymiseen. Tuskin kukaan neuvotteluiden osapuolista ei tätä todellisuutta, jossa nyt elämme, olisi osannut ennustaa etukäteen.

Ostajan näkökulmasta tarkasteltuna, yritysten ostaminen tai pääomasijoituksien tekeminen yritykseen on mitä suurimmassa määrin tarkkaan harkittu ja arvioitu kauaskantoinen investointipäätös. Poikkeustilanteen edessä huolellisestikin toteutetut laskelmat arvioidaan nyt uudelleen. Lyhyellä tähtäimellä tämä tarkoittaa neuvottelujen jäätymistä.

Ensimmäiset havainnot ja johtopäätökset

Ensimmäinen havaintomme on, että teolliset ostajat keskittävät kaiken huomionsa omaan liiketoimintaansa ja siihen liittyvään kriisinhallintaan, varmastikin korostuvassa määrin omaan rahoitusrakenteeseen. Toisin kuin teolliset ostajat, pääomasijoittajat ovat toistaiseksi indikoineet liiketoimintansa jatkuvan lähes normaalina, toki työt ja tapaamiset pidetään etänä.

Ensimmäinen johtopäätöksemme on, että ns. pääomasijoittajacaset etenevät, mutta hitaammassa aikataulussa. Ns. teolliset caset menevät tauolle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Toki molemmissa aika näyttää, millaisia taloudellisia vaikutuksia vallitseva tilanne saa aikaan kohdeyhtiöissä ja millaiseksi keskustelut muodostuvat esimerkiksi arvostuskertoimista.

Tarjoamme taloudellista neuvonantoa ilmaiseksi

Me 3J Partnersilla annamme tulevina viikkoina ja kuukausina vapaana olevia resurssejamme ja taloudellisen neuvonannon osaamistamme yritysten käyttöön. Haluamme mahdollisimman monen yrityksen välttävän maksuvaikeudet ja likviditeettikriisit tarjoamalla ilmaiseksi kassavirtaennusteita, käyttöpääomalaskelmia ja näihin liittyviä skenaarioanalyyseja sekä yleistä taloudellista neuvonantoa.

Samalla haastamme kaikki tilitoimistot, tilintarkastusyhteisöt, pankit ja muut talouden osaajat talkoisiin, sillä laskelmiin perustuva ennakointi voi olla ratkaisevan tärkeää pahimpien skenaarioiden välttämiseksi.

Erilaiset ja innovatiiviset rahoitusratkaisut tulevat korostumaan edelleen tilanteen pitkittyessä. Haluamme antaa yrityksille ilmaista sparrausta ja tuoda esille innovatiivisia rahoitusratkaisuja tilapäiseen häiriöön ja samalla vaihtoehtoja pitkäaikaiseen strategiseen kumppanuuteen.

Tunnemme rahoituksen toimijat sekä oman ja vieraan pääoman ehtoiset rahoittajat, joilla voi olla työkaluja yrityksesi lyhyen ja pitkän aikavälin tarpeisiin.

Olemme yritysten, yrittäjien ja omistajien tukena. Ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Juuso Aulanko, 050 581 3381, juuso.aulanko@3j.fi
Akseli Paavola, 040 744 4792, akseli.paavola@3j.fi
Jaakko Niskanen, 050 426 5389, jaakko.niskanen@3j.fi
Jari Räisänen, 050 560 2785, jari.raisanen@3j.fi


Yhteydenottopyyntö