7.10.2011

Taloustalo myi Pieksämäen liikkeensä

Keskisuomalainen halpakauppaketju Taloustalo on myynyt Pieksämäen myymälänsä Jarami Oy:lle, jonka omistaja on entinen Citymarket-kauppias Jari Pellikka. Taloustalo keskittyy myymälöihinsä Jyväskylän Keljossa ja Kirrissä sekä Keuruulla.

– Pieksämäki on eri talousalueella, minkä vuoksi myymälää on hankala hoitaa, toimitusjohtaja Erkki Yrjönen perustelee.

Taloustalo sai alkunsa 1986 Pieksämäellä, josta se laajensi Keski-Suomeen 1990-luvun puolivälissä. Kolmen nykyisen myymälän liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 30 työntekijää.
– Vaikka kilpailu on kiristynyt, myyntimme on pysynyt viime vuoden tasolla, toteaa Erkki Yrjönen.

Jari Pellikka aikoo pitää myymälän perusajatuksen samanlaisena jatkossakin, mutta pientä myymälätilan laajennusta ja asettelun muuttelua on luvassa jo heti lähiaikoina. Suurin muutos onkin, että myymälällä on tulevaisuudessa kauppias, joka nähdään päivittäisessä toiminnassa mukana.

3J Partners toimi myyjäpuolen asiantuntijana ja yritysvälittäjänä toteutuneessa järjestelyssä. Yhteistyö oli antoisaa ja mielekästä molempien osapuolten kanssa.
– Hienoa, että löysimme liiketoiminnalle paikallisen ostajan ja alan ammattilaisen, joka palaa takaisin yrittäjyyden ja kauppiaan toimiin, toteaa 3J:n toimitusjohtaja Juuso Aulanko.