27.8.2010

Gisforest Oy osaksi PPO-konsernia

Gisforest Oy:n neuvonantajana ja yrityskaupan toteuttajana toimi 3J Partners Oy yhteistyökumppaneineen.

PPO-konsernin yhtiöt Pohjanmaan Puhelin Oy ja Pohjanmaan Verkkopalvelut – PVP Oy ovat ostaneet Gisforest Oy:n koko osakekannan. Gisforest Oy toteuttaa metsäteollisuuden ja puutuotannon tuotannonohjaukseen, johtamisjärjestelmiin ja logistisiin ratkaisuihin GIS-tieto- ja paikkatietojärjestelmiä. Gisforestin käyttämä teknologia on laajasti sovellettavissa paikkatietoa hyödyntäviin hallinnollisiin järjestelmiin toimialasta riippumatta. Yritys on toimittanut paikkatietojärjestelmiä tuhansille metsäalan ihmisille.

PPO:n toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassin mukaan yrityskauppa täydentää PPO-konsernin osaamis-, teknologia- ja palveluvalmiuksia.

– PPO investoi nopeisiin nettiyhteyksiin ja nykyisin myös langattomiin 4G-yhteyksiin. Gisforestin kautta saamme uusia palvelusovelluksia asiakkaillemme. .NET-ohjelmisto-osaamiselle oli tarvetta. Saimme pienen ja osaavan erikoisalan yksikön henkilöstöineen ja asiakkaineen. Toimintaa ei tarvitse aloittaa tyhjästä, Korpi-Tassi toteaa.

Gisforest Oy:n kotipaikka on Kajaani. Yritys on toiminut 20 vuotta. Yrityksen kolme työntekijää jatkavat yhtiön palveluksessa.