25.5.2015

HobbyOffice Oy:n myynti Kartolle

3J Partners toimi yrityskaupassa myyjän taloudellisena neuvonantajana. 

HobbyOffice Oy:n koko osakekanta myytiin jyväskyläläiselle Karto Oy:lle. HobbyOffice myy ja markkinoi askartelu-, koulu- ja toimistotarvikkeita. HobbyOffice-konserniin kuuluu Tampereella toimiva HobbyOffice Oy ja Eestissä toimiva OnePlast Oü, joiden yhteenlaskettu liikevaihto viime vuonna oli noin 3 miljoonaa euroa. HobbyOffice jatkaa itsenäisenä yrityksenä osana Karto-konsernia, eikä kauppa vaikuta sen henkilökuntaan tai normaaliin toimintaan.

– HobbyOfficen kannalta Karton tarjoama laajempi resurssipohja, lisenssit ja toiminnan kehittämisen mahdollisuudet antavat eväät kasvumme jatkumiselle. Osana Karto –konsernia olemme toimija joka voi entistä paremmin palvella niin olemassa olevia asiakkaitamme kuin saavuttaa uusia asiakkuuksia laajempien resurssien ja tuote- sekä palveluvalikoiman kehittymisen kautta, sanoo HobbyOffice Oy:n toimitusjohtaja Pekka Mattila.

Karto Oy:n päätuotealueet ovat posti- ja onnittelukortit, adressit, lahjapaketoinnin tuotteet sekä sisustus- ja kattaustuotteet. Konserniin kuuluvat Karton ja Suomen Pokkaritukun lisäksi Eestissä toimiva Karto Eesti ja Latviassa ja Liettuassa toimiva Puse Plus. Karto-konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 18 miljoonaa euroa.

– Tehty osakekauppa on kasvustrategiamme mukainen. Haluamme olla yhä vahvempi toimija käyttötavarasektorissa ja HobbyOfficen tuoteportfolio tukee erinomaisesti tätä strategiaa. Yhdistämällä voimamme ja hyödyntämällä sekä yritystemme että tuotteidemme synergiaetuja pystymme jatkamaan kasvua vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta, toteaa Karto Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ojala tiedotteessa.

3J Partners yhteistyökumppaneineen toimi yrityskaupassa Myyjän neuvonantajana.