5.7.2017

Kainuun Hoivataito Oy:n myynti Esperille

3J Partners toimi yrityskaupassa myyjän neuvonantajana.

Kainuun Hoivataito -konserni myytiin Esperi Care Oy:lle. Myyjänä ollut Nymanin perhe luotti 3J Partnersin hoiva-alan toimialaosaamiseen valitessaan taloudellista neuvonantajaa.

Kainuun Hoivataito -konserni käsittää Reisjärvellä toimivan 20-paikkaisen Rantaniemen hoitokodin kehitysvammaisille, Jämsässä toimivan 19-paikkaisen Palomäen hoitokodin kehitysvammaisille, Ranualla toimivan 15-paikkaisen Jukolan hoitokodin kehitysvammaisille, Kajaanissa toimivan 14-paikkaisen Kajaanin perheryhmäkodin alaikäisille maahanmuuttajille sekä lasten ja perheiden avopalvelut Kajaanissa ja Torniossa noin 300 asiakkaalle. Konsernin vuoden 2017 liikevaihto on noin 6,0 miljoonaa euroa, konsernilla on yhteensä 126 työntekijää ja asiakkaita noin 370.