23.6.2021 Uutinen

Ahlsell ja Kartecon yhdistävät voimansa – yrityskaupassa syntyy vahva rakentamisen ammattilaisten tukkukauppa

Tekniseen tukkukauppaan keskittynyt Ahlsell Oy ja rakentamiseen erikoistunut tekninen tukkukauppa Kartecon Oy yhdistävät voimansa, kun Ahlsell ostaa Karteconin koko osakekannan. Kartecon on tunnettu toimialaosaamisestaan, nopeasta asiakaspalvelustaan sekä vahvoista asiakassuhteistaan. Yritysten yhdistyminen luo aiempaa vahvemman toimijan rakentamisen tukkukauppaan erityisesti pääkaupunkiseudulla ja jatkossa myös muissa kasvukeskuksissa. Lue lisää…


28.2.2019 Uutinen

Ei ihan tavallinen kirjakauppa houkutteli ostajaa

Kierrätettyjä oppikirjoja myyneen Jameran tarina sai ihan uudenlaisen luvun, kun uudet omistajat keksivät uudistaa liikeideaa panostamalla asiakaspalveluun ja henkilökuntaan. 

Oppikirjojen kierrätykseen keskittynyt Jamera kymmenkertaisti liikevaihtonsa 12 vuodessa, jonka jälkeen se myytiin Suomalaiselle Kirjakaupalle.

Janne Maaninka sai Jameran sellaiseen lentoon, että Suomalainen Kirjakauppa lähestyi yritystä ostotarjouksella. Yritysmyynti toteutui kesällä 2018. – Meillä oli tavoitteena olla Suomen paras oppikirjakauppa ja sen me myös saavutimme panostamalla asiakaspalveluun ja toiminnan tehokkuuteen, Janne Maaninka muistelee.Kuva: Janne Maaningan kuva-arkisto. Lue lisää…


22.2.2019 Blogit ja vlogit

Hajuton ja mauton yritys ei kiinnosta ostajaa

Yrityksen vahva brändi ja mieleenpainuva tarinankerronta nostavat yrityksen arvoa myös ostajan silmissä mahdollisen yrityksen myynnin tullessa ajankohtaiseksi. Hajuton ja mauton ei herätä kiinnostusta kenessäkään.

 

Lue lisää…


5.12.2018 Blogit ja vlogit

Omistaja, perusta yrityksesi myynti matemaattisiin faktoihin

Mikäli myyntimahdollisuus yhtään houkuttelee, kannattaa unohtaa hetkeksi tunteet ja miettiä omaa yritystä sijoituskohteena.

Lue lisää…


25.10.2018 Uutinen

Ville Salminen, Kahipa: ”Neuvonantajan palkkaaminen kannattaa ehdottomasti”

Kahipa Oy on vuonna 1987 perustettu yritys. Kahipa vaihtoi omistajaa kesällä 2018 ja 3J Partners toimi yrityskaupassa neuvonantajana. Entinen toimitusjohtaja, nykyinen myyntipäällikkö Ville Salminen kuvailee yhteistyötä helpoksi ja ammattimaiseksi. [VIDEO]

Lue lisää…


Voitte halutessanne jättää meille yhteydenottopyynnön

Jätä alla olevaan lomakkeeseen yhteystietosi, niin olemme sinuun pikimmiten yhteydessä yrityskauppaan liittyvissä asioissa. Käsittelemme kaikkia tietoja luottamuksellisesti.

Juuso Aulanko |  
Perustajaosakas, toimitusjohtaja
+358 (0)50 581 3381
juuso.aulanko@3j.fi

Jari Räisänen |

Director
+358 (0)50 560 2785
jari.raisanen@3j.fi

Viljo Lindsten |

Director
+358 (0)40 031 7074
viljo.lindsten@3j.fi

Jaakko Niskanen |

Perustajaosakas, hpj.
+358 (0)50 426 5389
jaakko.niskanen@3j.fi

Jussi Luoma |

Director
+358 (0)45 229 2744
jussi.luoma@3j.fi