Logistiikka-alan toimialajärjestely
3J Partners toimi myyjien taloudellisena neuvonantajana
Yrityksen arvoa ei mitata pelkillä tunnusluvuilla tai keskiarvoilla. Arvo muodostuu numeroiden taustalla olevista tekijöistä, kuten liiketoimintamallista, taloudellisesta suorituskyvystä, toimialan näkymistä, tulevaisuuden potentiaalista ja liiketoiminnan riskeistä.
Moni omistaja tarvitsee yrityksen arvonmäärityksen:
Me 3J Partnersilla tuotamme yrityksen arvonmäärityksen, joka:
Hyvin tehty arvonmääritys on työkalu kohti fiksumpia päätöksiä.
Yrityksen arvonmääritys on syvällistä asiantuntemustsa, jossa määritellään, miksi yritys on taloudelliselta ja strategiselta kannalta arvokas. Se on jäsennelty näkemys taloudellisesta suorituskyvystä, ennusteista, liiketoimintamallista, riskeistä ja muista arvoajureista.
Arvonmääritystä tarvitaan esimerkiksi:
Hyvin toteutettu yrityksen arvonmääritys:
Arvonmääritys kannattaa tehdä ajoissa ja kunnolla – oikean kumppanin kanssa.
Usein tilanne syntyy yllättäen esimerkiksi ostajan lähestyessä ostoaikeilla. Toisinaan on aikaa suunnitella järjestelyitä ja arvokeskustelut on hyvä käydä mieluummin aikaisessa vaiheessa kuin myöhään. Vältyt näin paljolta turhalta työltä, mikäli hanke ei ole arvontuksen osalta toteuttamiskelpoinen.
Arvo määräytyy liiketoiminnan taloudellisen suorituskyvyn, kasvupotentiaalin, riskien ja muiden arvoajureiden perusteella. Käytämme useita eri arvonmääritysmenetelmiä (esim. kassavirtamalli, verrokkianalyysi) ja havainnollistamme arvon vaihtelua eri skenaariomalleilla.
Arvonmääritys toimii tukena monissa tilanteissa, kuten sukupolvenvaihdoksissa, avainhenkilöiden sitouttamisessa osakkuudella ja verotuksellisissa kysymyksissä. Huomioimme asiakkaidemme tarpeen ja käyttötarkoituksen arvonmäärityksen laajuudessa.
Tyypillisesti 1–3 viikon kuluessa toimeksiannon alkamisesta, riippuen aineiston saatavuudesta ja työn laajuudesta. Kiireellisissä tilanteissa voimme toimia nopeamminkin – kerro aikataulustasi, niin sovitaan ratkaisu.
"*" näyttää pakolliset kentät