Logistiikka-alan toimialajärjestely
3J Partners toimi myyjien taloudellisena neuvonantajana
Yrityskauppa on ainutkertainen tapahtuma. Emme näe yritystäsi ainoastaan lukuina Excelissä, vaan kokonaisuutena, jonka eteen olet tehnyt työtä ja kantanut riskiä.
Olemme luottamusliiketoiminnassa ja toimimme riippumattomasti. Emme ota toimeksiantoja, joissa meillä voisi olla intressiristiriita. Tämä takaa sen, että neuvonantomme sinulle perustuu ainoastaan sinun etujesi ajamiseen.
Keskitymme ainoastaan yritys- ja rahoitusjärjestelyihin – ja juuri siksi olemme siinä erinomaisia. Yritys- ja rahoitusjärjestelyihin liittyvissä erityisasiantuntemusta vaativissa asioissa, kuten tietyissä verotuksellisissa ja yhtiöoikeudellisissa asioissa hyödynnämme parhaita asiantuntijakumppaneita.
Mitä aikaisemmin, sen parempi. Hyvin suunniteltu yritysjärjestely – oli kyseessä myynti, osto tai sijoittajan mukaan ottaminen – vaatii aikaa. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun aikataulu ei pakota kiirehtimään.
Yrityksen arvo ei synny pelkistä numeroista. Arvioimme arvoa liiketoimintapotentiaalin, markkinan ja ostajan näkökulman kautta. Casen rakentaminen ja markkinointi on tärkeää – uskottava liiketoimintasuunnitelma- ja kasvustrategia lisäävät mielenkiintoa ja nostavat arvoa konkreettisesti.
Olemme aina varautuneet useisiin skenaarioihin. Prosessiin lähdettäessä on tärkeää olla suunnitelma, mikäli prosessi ei menisikään maaliin suunnitellusti ja prosessin aikana on tärkeä varmistaa, että ovet pysyvät auki vaihtoehtoisiin ostajiin tai sijoittajiin.
Neuvonantajana tehtävämme on myös kertoa asiakkaillemme suoraan, mikäli tarjolla olevat ratkaisut eivät ole suositeltavia, ja joskus aikalisä prosessissa on oikea ratkaisu.
Mitä aikaisemmin, sen parempi. Hyvin suunniteltu yritysjärjestely – oli kyseessä myynti, osto tai sijoittajan mukaan ottaminen – vaatii aikaa. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun aikataulu ei pakota kiirehtimään.
Hinnoittelumme perustuu lopputulokseen ja työn laajuuteen. Laatu maksaa itsensä takaisin.
"*" näyttää pakolliset kentät