20.1.2021 Uutinen

Konnekuljetus laajentaa kierrätysliiketoimintaan ostamalla Kosken Megawatin

Metsäteollisuuden kuljetuksiin erikoistunut Konnekuljetus Oy laajentaa liiketoimintaansa ostamalla Kosken Megawatti Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä Konnekuljetuksen palvelu laajenee haketukseen ja murskaukseen sekä erilaisten kiertotalouden materiaalien käsittelyyn. Yhtiö voi jatkossa tarjota asiakkailleen koko palveluketjun haketuksesta tai murskauksesta, lastaukseen, varastointiin ja kuljetukseen. Kauppa mahdollistaa uusien asiakkuuksien avaamisen esimerkiksi jätehuoltoyrityksiin ja muihin kiertotalouden toimijoihin.

 

Kosken Megawatti Oy:n perustaja Ilkka Vertainen (vas.) ja Konnekuljetuksen toimitusjohtaja Mika Liimatainen kättelevät yrityskaupan päälle.

Kosken Megawatti Oy:n perustaja Ilkka Vertainen (vas.) ja Konnekuljetuksen toimitusjohtaja Mika Liimatainen kättelevät yrityskaupan päälle.

 

Konnevedeltä käsin toimiva Konnekuljetus Oy hakee kasvua ja merkittävää jalansijaa bio- ja kiertotalouden logistiikan kokonaispalvelun tarjoajana. Nykyinen liiketoiminta painottuu mekaanisen metsäteollisuuden sivutuotteiden kuljetuksiin ja terminaalipalveluihin. Nyt ketju täydentyy metsäenergian haketuksella sekä murskaus- ja lajittelupalveluilla myös muille kierrätysmateriaaleille.

Kaupan myötä Konnekuljetuksen liikevaihto kasvaa noin 18 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä noin 80:een. Henkilöstön näkökulmasta yhdistyminen mahdollistaa työnkuvien kehittämisen ja kausivaihtelujen tasaamisen. Konnekuljetus hakee uudelle liiketoiminnalle voimakasta kasvua ja myös henkilöstömäärän uskotaan kasvavan tulevaisuudessa.

– Kosken Megawatti on tunnettu toimija alalla ja he ovat rakentaneet äärettömän hyvän yrityksen pitkäjänteisellä ja ammattitaitoisella työllä, jota arvostan suuresti. Yrityksessä on paljon osaamista ja halua ratkoa haasteita innovatiivisten kokeilujenkin kautta, Konnekuljetuksen toimitusjohtaja Mika Liimatainen kertoo.

Kokonaispalvelusta kustannustehokkuutta

Konnekuljetuksella nähdään kiertotalouden kokonaispalvelulle hyvä kasvun mahdollisuus, sillä tällä hetkellä palvelu on vielä melko pirstaleinen.

– Asiakkaat hankkivat ketjun palasia eri toimijoilta, joka vaikuttaa väistämättä sujuvuuteen ja kustannustehokkuuteen. Voimme nyt ottaa vastuullemme suurempia kokonaisuuksia ja keventää näin asiakkaiden työkuormaa merkittävästi, Liimatainen sanoo.

Kosken Megawatti jatkaa toimintaansa normaalisti ja omalla nimellään. Entiset omistajat jatkavat siirtymäkauden ajan yrityksen palveluksessa. Kosken Megawatti Oy:n perustajaosakas Ilkka Vertainen taustoittaa yrityskauppaa omasta näkökulmastaan näin.

– Näemme Konnekuljetuksen kanssa liiketoiminta-alueiden prioriteetit ja tulevaisuuden kasvumahdollisuudet samalla tavalla. Pitkä yhteistyön historia ja molempien perheyhtiötausta sekä samankaltainen toimintakulttuuri luovat hyvän pohjan jatkolle. Konnekuljetuksella oli halu laajentua ja he olivat etsineet meidän tyyppistä yritystä. Me puolestaan haimme Kosken Megawatin liiketoiminnalle jatkuvuutta yrityskaupalla. Palaset loksahtivat tässä kohdilleen ihanteellisella tavalla, Vertainen summaa.