8.9.2022 Uutinen

Ahlsell vahvistaa kiinteistöjen ylläpidon ja huollon segmenttiä ostamalla Malkitin

3J Partners toimi Malkit Oy:n omistajien taloudellisena neuvonantajana, kun kiinteistön ylläpidon ja kiinteistöturvallisuuspalveluihin erikoistunut Malkit Oy ja Tekniseen tukkukauppaan keskittynyt Ahlsell Oy yhdistyvät.


Malkit Oy tunnetaan korkealaatuisesta asiakaspalvelusta, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki kiinteistön ylläpidon ja huollon tuotteet sekä kiinteistöturvallisuuspalveluja. Vuonna 2021 Malkitin liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa työllistäen 26 kiinteistöalan osaajaa.

Yhtiö palvelee asiakkaitaan pääkaupunkiseudulla ja Turussa sijaitsevien viiden noutomyymälän kautta, jonka lisäksi tuotteet ovat valtakunnallisesti saatavilla asiakaspalvelun ja verkkokaupan kautta. Yhtiön asiakkaita ovat kiinteistöalan ammattilaiset, jotka huolehtivat kiinteistöistä niiden elinkaaren eri vaiheissa: kiinteistönomistajat, rakennusalan yritykset, kiinteistöpalveluyritykset, kaupungit ja kunnat sekä muut palvelu-, teollisuus- ja kaupan alan yritykset.

Malkit vahvistaa ja tuo uutta osaamista Ahlsellin kiinteistöjen ylläpidon ja huollon segmenttiin muun muassa paloturvallisuus- ja väestönsuojien tuotteissa ja huoltopalveluissa sekä kasvattaa asiakaskuntaa ja lisää toimipisteiden määrää pääkaupunkiseudulla.

”Malkitille liittyminen osaksi Ahlsellia edustaa kokonaan uutta kehitysvaihetta. Ahlsellin itsenäisenä tytäryhtiönä voimme jatkaa asiakkaidemme hyvää palvelua Malkit-brändin alla tuttujen yhteyshenkilöiden voimin kuten ennenkin. Osana Ahlsellia pääsemme kuitenkin hyötymään ison konsernin synergioista, kuten merkittävästi kasvavasta tuotevalikoimasta ja yhteisistä hankinnoista. Ajan mittaan henkilökunnallemme avautuu myös uusia kouluttautumis- ja uramahdollisuuksia”, Malkit Oy:n toimitusjohtaja Arja Muhonen kertoo.

Yrityskaupan odotetaan toteutuvan marraskuun alussa.

Malkit Oy
Malkit on helsinkiläinen perheyritys, joka on auttanut mukavampien ja turvallisempien elinolosuhteiden luomisessa jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yritys tarjoaa asiakkailleen laajasti kiinteistön ylläpidossa ja korjausrakentamisessa tarvittavia tuotteita LVIS-varaosista leikkipaikkavälineisiin. Malkitin kiinteistöturvallisuusyksikkö tuottaa väestönsuojien ja paloturvallisuuden palveluja. Malkitilla on viisi noutomyymälää pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Valtakunnallisesti Malkitin valikoma on tarjolla verkkokaupan ja asiakaspalvelun kautta.

Ahlsell
Ahlsell on pohjoismainen tekninen tukkukauppa. Ahlsell myy tuotteita ja palveluita yrityksille ja ammattilaisille, jotka valmistavat, asentavat, rakentavat, korjaavat ja huoltavat. Ahlsell Oy on osa Ahlsell-konsernia. Ahlsell-konserni toimii Pohjoismaissa sekä Baltian maissa. Toimipaikkoja konsernilla on yli 240 ja ahlsellilaisia on yhteensä 5 900. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 3,7 miljardia euroa. Suomen Ahlsellin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 387 miljoonaa euroa ja sillä on neljä päätoimialaa: LV-, Sähkö-, Teollisuus- ja Kylmä- & IV-toimiala. Yrityksen noin 655 työntekijää palvelevat asiakkaita 37 toimipisteen kautta ympäri Suomen. Ahlsell Oy:n pääkonttori sijaitsee Hyvinkään logistiikkakeskuksen yhteydessä.