31.1.2025 Blogit ja vlogit

Markkinakatsaus 1/25

Tervetuloa 3J:n uutiskirjeen pariin!

Tämän kuun katsauksen aiheet

1) Viimeiset tilastot ja trendit – Markkina normalisoitumassa

2) Valmistavan teollisuuden uusi renessanssi

Markkinakatsaus

Vuosi 2024 päättyi kasvulukemiin

Tilastojemme mukaan vuoden 2024 yrityskauppojen lukumäärä kasvoi 13 % edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna ja vahvistaa tammi-marraskuun katsauksen havainnon, että Suomen yrityskauppamarkkinassa on tapahtunut selvä käänne.

Neljännellä vuosineljänneksellä kasvu näyttää hieman hyytyneen, mutta yrityskauppojen lukumäärä oli kuitenkin suurin piirtein pitkän aikavälin keskiarvojen tasolla.

Arviomme mukaan tärkein syy yrityskauppa-aktiviteetin piristymiselle on yritysjohtajien luottamuksen parantuminen, joka korreloi vahvasti yrityskauppojen lukumäärän kanssa.

Kuitenkin, yrityskauppamarkkinan käännettä on odotettu ja se on ollut havaittavissa jo pitkään, joten se ei ole mielestämme enää tärkein asia mitä Suomen yrityskauppamarkkinalla tapahtuu.

Valmistavan teollisuuden uusi renessanssi

Olemme toistuvasti todenneet, että valmistusteollisuus on Suomen yrityskauppamarkkinan suurin segmentti vuodesta toiseen, mutta se ei ole suomalaiseen tapaan herättänyt koskaan paljon huomiota.

Pelkästään tilastotaulukkoa katsellen valmistusteollisuuden yrityskauppamarkkina näyttää vakaalta, mutta ei kovin paljon tunteita herättävältä toimialalta.

Lisäksi paljon on puhuttu Suomen talouden hitaasta kasvusta, josta on syytetty talouden rakennetta ja innovatiivisten teknologiayritysten puutetta. Viimeiset 20 vuotta ohjelmistoteollisuus on ”syönyt maailmaa” ja Suomi on mielikuvissa jäänyt jälkeen kehityksestä.

Kuitenkin, ei ainoastaan professori Mika Malirannan havainnot, vaan mielestämme myös vuoden 2024 yrityskauppamarkkinan tapahtumat valmistusteollisuudessa todistavat, että mielikuvia on aika päivittää.

Tämä näkyy siinä, että teknologiavetoiset yrityskaupat ovat nousseet keskeiseksi trendiksi Suomessa. Jotta tämä olisi mahdollista, on suomalaisten yritysten innovaatiokyvyn ja rahoituksen pitänyt olla kunnossa jo useita vuosia.

Todisteena Suomen talouden innovaatiokyvystä, vuonna 2024 yritykset ja sijoittajat hankkivat korkeaan teknologiaan, puolustusteollisuuteen, automaatioon, avaruusteknologiaan, tekoälyyn, kestävään kehitykseen, kiertotalouteen ja edistyneisiin materiaaleihin erikoistuneita toimijoita Suomesta ennätysmäärin.

Puolustusteollisuuden korkean teknologian laitteet

Makrotason ajureina toimivat lisääntyneet geopoliittiset jännitteet, taistelutapojen muutos ja kasvavat puolustusbudjetit Euroopassa.

Nämä tekijät ovat lisänneet investointeja drone-teknologiaan, satelliittivalvontaan ja korkean suorituskyvyn viestintäratkaisuihin, jossa suomalaisilla valmistusteollisuuden yrityksillä on vahva kilpailukyky.

Puolustus- ja turvallisuusyhtiö Patria osti Nordic Drones Oy:n vahvistaakseen kyvykkyyksiään miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien saralla. Kauppa tukee Patrian strategiaa kehittää puolustus- ja teollisuuskäyttöön tarkoitettuja drone-ratkaisuja.

Samoin avaruusteknologiayritys ICEYE keräsi isot investoinnit vuonna 2024, johon osallistuivat muun muassa Solidium Oy, BlackRock ja Seraphim. Tämän rahoituksen avulla ICEYE laajentaa tutkasatelliittikonstellaatiotaan sekä tiedustelu-, valvonta- ja seurantakapasiteettiaan.

Myös Mastsystems International siirtyi ruotsalaisen Lagercrantz Groupin omistukseen. Mastsystems tunnetaan korkealaatuisista teleskooppimastoistaan, joita käytetään puolustuksessa ja pelastustehtävissä ja on kannattavuudessa mailman huipputasoa (liitetulos n. 40 %).

Teknologia ja edistynyt valmistus

Suuret kansainväliset teknologiayritykset ja sijoittajat hakevat aktiivisesti kumppanuuksia suomalaisten yritysten kanssa integroidakseen innovatiivisia ratkaisuja omiin tuotteisiinsa ja tukeakseen teknologista kehitystä.

Varjo Technologies sai vähemmistöinvestoinnin NVIDIAlta osana suurempaa rahoituskierrosta, johon osallistuivat myös EQT Ventures, Atomico, Volvo Car Tech Fund ja Lifeline Ventures.

Varjo tunnetaan erityisesti teollisuuskäyttöön suunnatuista VR- ja sekatodellisuusratkaisuistaan, jotka tarjoavat käyttäjille ihmisen silmän tarkkuuteen yltävän visuaalisen kokemuksen. Yrityksen teknologiaa hyödynnetään esimerkiksi ilmailu- ja autoteollisuuden koulutussimulaatioissa, suunnittelutyössä ja muissa korkean tarkkuuden visualisointia vaativissa sovelluksissa.

Toisena esimerkkinä on TactoTek, joka puolestaan varmisti 60 miljoonan euron rahoituksen, jonka sijoittajina olivat muun muassa Virala Group, Kyocera Corporation, 3M Ventures, Valeo, Nanogate, Cornes Technologies ja Repsol.

Tiedotteiden perusteella investointi nopeuttaa TactoTekin In-Mold Structural Electronics (IMSE) -teknologian kaupallistamista erityisesti autoteollisuudessa ja kuluttajaelektroniikassa, sekä vahvistaa yhtiön kykyä laajentaa kansainvälistä markkina-asemaansa.

Canatu listautui pörssiin vuonna 2024 SPAC-rakenteen kautta. Listautuminen mahdollisti lisärahoituksen hankinnan sekä innovatiivisen hiilinanoputkiteknologian laajentamisen globaalille markkinalle.

Canatu on nopeasti kasvava syväteknologiayhtiö, joka kehittää edistyneitä hiilinanoputkia sekä niihin liittyviä tuotteita ja tuotantolaitteita puolijohdeteollisuudelle, autoteollisuudelle ja diagnostiikalle, jotka  vaativat erittäin korkealaatuisia hiilinanoputkia ja tarjoavat Canatulle vahvaa kasvu- ja kannattavuuspotentiaalia.

Kestävä kehitys ja kiertotalous

EU:n tiukat kestävän kehityksen säädökset ja yritysten lisääntynyt panostus vihreään teknologiaan ajavat investointeja kiertotalousratkaisuihin ja vähähiilisiin innovaatioihin.

Infinited Fiber Company sai 40 miljoonan euron rahoituksen, johon osallistuivat muun muassa Inditex Group, H&M Group, BESTSELLER, Zalando, Adidas ja TTY Management. Rahoituksen avulla Infinited Fiber Company voi skaalata Infinna™-kierrätyskuituteknologiansa teolliseen mittakaavaan ja vastata kasvavaan kysyntään erityisesti muotiteollisuudessa.

Yrityksen innovaatio muuntaa tekstiilijätteen uudeksi kuitumateriaaliksi, mikä auttaa vähentämään tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutuksia. Transaktion rationaalina on tukea kestävän kehityksen mukaisia liiketoimintamalleja ja tarjota muotiteollisuudelle ekologisesti kestävä vaihtoehto perinteisille puuvilla- ja polyesterikuiduille.

Airmodus puolestaan siirtyi ranskalaisen ENVEA:n omistukseen, joka on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden päästöjen mittausteknologioiden toimittaja. Kaupan myötä ENVEA vahvistaa asemaansa ilmanlaadun ja nanohiukkasten mittauksen markkinoilla, ja Airmoduksen teknologia sulautetaan osaksi ENVEA:n laajempaa tuoteportfoliota.

Transaktion strategisena tavoitteena on hyödyntää Airmoduksen edistynyttä ilmateknologiaa ja tuoda se osaksi globaalia ympäristönvalvontamarkkinaa, samalla vahvistaen ENVEA:n tuotevalikoimaa erityisesti teollisuuden ja kaupunkien ilmanlaadun valvonnassa.

Lääketeknologia ja digitaalinen terveys

Sooma Oy sai 5 miljoonan euron rahoituksen, jonka sijoittajina olivat Voima Ventures ja Verge HealthTech Fund. Investointi tukee Sooma:n ei-invasiivisten laitteiden kehitystä neurologisten sairausten hoitoon- ja etävalvontaan. Rahoituskierroksen tarkoituksena on myös laajentaa Sooman myyntiä Pohjois-Amerikan ja Aasian markkinoille, joissa digitaalinen terveydenhuolto ja etähoitoratkaisut ovat nopeasti kasvava ala.

Oura Health keräsi merkittävän rahoituskierroksen, jossa mukana olivat Temasek, Forerunner Ventures ja Elysian Park Ventures. Oura tunnetaan älysormuksestaan, joka mittaa käyttäjänsä unta, palautumista ja hyvinvointia.

Ilmiön taustalla fyysiseen maailman liittyvien edistysaskeleiden globaali renessanssi

Kun aikaisemmin sijoittajien ja median huomio kiinnittyi vähän pääomaa vaativien ohjelmistoyritysten hehkuttamiseen, maailma näyttää muuttunen viime aikoina. Viime aikoina suurimman huomion ovat saaneet laitteisto- ja valmistusteollisuuteen liittyvät yritykset ja innovaatiot.

Esimerkkejä tästä laitteistokeskeisestä teknologiatrendistä ovat Tesla (sähköajoneuvot), NVIDIA (grafiikkaprosessorit) TSMC (mikropiirien valmistus), Anduril (puolustusteollisuuden autonomiset drooniratkaisut) ja SpaceX ja Blue Origin (avaruusteknologia/uudelleenkäytettävät raketit), Tesla ja BYD (sähköautot), tekoälyn myötä älykkäät robotit ja automaatio (Tesla, Boston Dynamics), Neuralink (aivokäyttöliittymät) sekä ennenkuulumattoman suuret investoinnit datakeskuksiin (Meta, Microsoft, Alphabet jne.).

Markkinan muutos kuvastaa kasvavaa ymmärrystä siitä, että ohjelmistoinnovaatioihin on kenties panostettu liikaa merkittävien fyysisten maailmaan liittyvien edistysaskelten sijaan.

“We wanted flying cars, instead we got 140 characters.” -Peter Thiel

Yhteenveto

Monet suomalaiset valmistavan teollisuuden teknologiayritykset ovat houkutelleet merkittäviä kansainvälisiä sijoituksia ja olleet kansainvälisten strategisten ostajien kohteena.

Suomen vahva tutkimus- ja kehitysekosysteemi, jota tukevat yliopistot, valtion rahoitus sekä kasvava VC- ja pääomasijoitusmarkkina, ovat tehneet suomalaisista yrityksistä houkuttelevia kohteita globaalisti.

Vaikka kehitettävää riittää edelleen, mielestämme kasvava valmistavan teollisuuden korkeaan teknologiaan liittyvä yrityskauppa-aktiviteetti todistaa, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan.

Kuvaa innovaatiokyvyttömästä paperitehtaiden ja hitsauskonepajojen täyttämästä tuhansien järvien maasta on syytä päivittää.

Tämä asettaa uusia vaatimuksia myös yrityskauppamarkkinoilla toimivien neuvonantajien osaamiselle.

Uutiskirjeen tilaus

Klikkaa tästä ja tilaa 3J:n kuukausittain julkaistava uutiskirje sähköpostiisi!