27.7.2021 Blogit ja vlogit

Henkilöstön hyvinvointi on merkittävässä roolissa myös yrityskaupassa

Tuloksekas yrityskauppa vaatii onnistuakseen monen eri osa-alueen huomioinnin. Yksi näistä osa-alueista on yrityksen henkilöstön työhyvinvoinnin tila. Yrityskauppa kun kuitenkin on monesti myös henkilöstön ostamista. Hypätäänpä siis tämän blogin ajaksi ostajan ajatuksiin ja siihen, mitä hän haluaa tietää yrityksen työhyvinvoinnista – miksi ostaja on kiinnostunut asiasta ja miten myytävän yrityksen arvoon voidaan vaikuttaa työhyvinvoinnin tekijöillä.

Hyvinvoiva henkilöstö varmistaa tuloksellisen yrityskaupan

Henkilöstöä tulee ymmärtää myös tärkeänä tuotannon osana, hehän suurimman työn ja innovaatiot tekevät. Verrataanpa ajatusta esimerkiksi paperikoneen ostoon: kun ostaja ostaa paperikoneen, hän haluaa tietää missä kunnossa paperikone on, kuinka paljon siihen täytyy sijoittaa tulevien vuosien aikana, kuinka paljon sitä pitää huoltaa – ja tietysti sen, että kuinka paljon tuo sijoitus tuo tulevina vuosina takaisin. Samaa ajatusta tulee ajatella myös henkilöstöstä: missä kunnossa ihmiset ovat, mitä osaamista tulee jatkossa kehittää ja miten henkilöstö pidetään hyvinvoivana ja sitoutuneena.

Työhyvinvoinnin kehittämiseen keskittyvän yrityksen, IWELLO®n perustaja, yritysvalmentaja Henna Kautto, korostaa työhyvinvoinnin kartoittamisen tärkeyttä.

– Kun tehdään kartoitus koneesta, eli pyydetään esimerkiksi ulkopuolinen kartoittaja, joka katsoo koneen tilan, niin tämä sama tulisi tehdä henkilöstöstä. Eli kartoitetaan työhyvinvoinnin tila erilaisilla menetelmillä, kuten kyselytutkimuksilla. Tällä tiedolla saadaan selville, että mikä on aidosti organisaatiossa ihmisten tilanne.

Menestyvässä yrityksessä on tyypillisesti aina ollut strategiat mm. myyntiin, markkinointiin ja tuotantoon, mutta nykyään menestystä tavoitteleva yritys panostaa myös laajasti strategisen työhyvinvoinnin johtamiseen. Strategisessa työhyvinvoinnin johtamisessa yksittäiset työhyvinvointia tukevat toiminnat ovat osa suunniteltua kokonaisuutta, ja niitä tulisi voida peilata koko yrityksen ja ostajan strategisiin tavoitteisiin. Suorituskykyiset ihmiset tuovat menestyksen yrityksiin.

Kolmen stepin portaat onnistuneeseen yrityskauppaan

Ajankohtainen data on aina arvokasta organisaation myyntitilanteessa ja siksi strategisen hyvinvoinnin dokumentti on oleellinen osa menestyvää yrityskauppaa. Henna Kauton mukaan, nämä työhyvinvointiin liittyvät kolme steppiä olisi hyvä tehdä ennen yrityskauppoja, ja kerätä tämä tieto ihan omaksi asiakirjakseen:

Step 1 – kerää data näistä kolmesta tekijästä:

  • Ennaltaehkäisevän työn kustannukset. Näihin sisältyy mm. hyvinvointityö, hyvinvointipalvelut ja johtaminen, ennaltaehkäisevä työterveys sekä muut mahdolliset toiminnat.
  • Sairaanhoidon kustannukset, kuten työtapaturmien hoito, sairauksien hoito ja kuntoutus.
  • Sairauksista johtuvat suorat ja epäsuorat kustannukset, kuten vakuutukset, sairauslomat ja työkyvyttömyyseläkkeet.

– Hyvä työterveyskumppani tuottaa osan tästä datasta ja raportoi siitä asiakkaalle. Ostaja on varmasti kiinnostunut myös ajanmukaisesta tiedosta ja vertailutiedosta edellisiltä vuosilta. Näin saadaan selville se, että mikä on suunta ja mihin ollaan menossa. Lisäksi myös monet vakuutusyhtiökumppanit tekevät kyselyitä yrityksen työhyvinvoinnin tilasta. Ja jos niitä on jo tehty aiemmin esimerkiksi vuosittain, niin se on yksi osa käytössä olevaa dataa. Tällä tiedolla pystytään myös ennakoimaan tulevia vuosia.

Step 2 – analyysi

Kun on tämänhetkinen data ja mahdollisesti muutaman vuoden takaiset tiedot hallussa, niin sitten tehdään analyysi tästä tiedosta. Mikä on muuttunut ja ennakointi siihen, että mihin ollaan menossa. Tietoa peilataan myös ostajan omaan strategiaan, eli ostaja miettii mitä ollaan tekemässä sille ostettavalle yhtiölle. Tai sitten peilataan yhdessä siinä tapauksessa, että ostettavan yhtiön yrittäjät jäävät mukaan toimintaan.

Step 3 – strateginen suunnitelma

Tässä kohtaa toimintaan mukaan otetaan toimintasuunnitelma ja budjetointi. Jos esimerkiksi sairauspoissaoloista nousee jokin tietty asia esille, niin mietitään miten se ratkaistaan, mitä se tulee maksamaan – eli budjetointi siihen rinnalle siitä mitä tullaan tekemään.

– Tämä kolmas kohta peilataan kohti koko yrityksen strategiaa. On oleellisen tärkeää pitää henkilöstö siinä kunnossa, mihin koko organisaatio on menossa. Hyvinvoiva ja suorituskykyinen henkilöstö takaa ostajalle onnistuneen yrityskaupan. Kansainvälisissä tutkimuksissa on osoitettu, että työhyvinvoinnin investointiarvo on jopa kuusinkertainen, siksi tämä on oleellinen tieto ostajalle ja merkittävä dokumentti koko yrityskaupassa.

Työhyvinvoinnin tarkastelussa tulee ottaa huomioon myös yksilöt ja ajan tuomat muutokset

Kun nämä kolme steppiä on tehty ja hahmotetaan kokonaiskuvaa, voi alkaa syventämään tietoa keskittymällä yksilöihin.

– On tärkeä tunnistaa erilaisia toimijoita yrityksestä, ja miettiä että mikä ratkaisu sopii kenellekin. Yksilötasolla vaikuttavat tekijät aina kuitenkin vaikuttavat eniten koko organisaatioon.

Poikkeusolojen tuomat työelämän muutokset ovat tulleet pysyäkseen, joten hybridityöajasta onkin tullut normi monelle yritykselle. Työhyvinvointiasiat tulisikin ottaa huomioon hybridimallissa myös strategiatasolla, ja niitä tulisi voida tarkastella ajalle sopivalla tavalla.

– Työnteon ajatusmaailma myös muuttuu, ja monen on opittava irrottamaan siitä vanhasta ajatusmallista, jossa “jos et koko ajan tee töitä, et tee töitä ollenkaan”, oli ainoa tapa tehdä töitä. Tiedetään jo nyt, että menestyvissä organisaatioissa henkilöstö saa toteuttaa yksilöllisiä hyvinvointitekoja. Toiset nostavat suorituskykyään käyden esimerkiksi kesken päivän treenaamassa tai ottamalla power napit, eli noin 10 minuutin päivälevon. Kävelykokoukset ovat taas toisille ihan ehdottomia, jotta pystyy esimerkiksi tuottamaan luovia ajatuksia paremmin.

Tutustu vierailevaan tähteemme täältä: https://www.linkedin.com/in/henna-kautto-52072388/

Haluatko lisää ajankohtaista tietoa ja vinkkejä yrityskauppoihin liittyen? Liity alta postituslistallemme. Lähetämme sinulle sähköpostia korkeintaan 1-2 kertaa kuukaudessa. Valitsemalla Tilaa, annat 3J Partnersille luvan henkilötietojesi tallentamiseen ja käsittelyyn, jotta sinulle voidaan lähettää tilaamaasi sisältöä.

Tilaa yrityskaupan vinkit suoraan sähköpostiisi